yritys

Haaveremontti

Remontointi- ja rakennusosaaminen saavutetaan kokemuksella, eli puhtaasti intohimolla tekemällä sitä mistä eniten tykkää. Tätä metodia me noudatetaan myös Haaveremonteilla. Jokaisella tekijällä on omat vahvuutensa ja niistä rakentuu rautanen porukka.  Ollaan saatu koottua oman tekemisen tueksi luotettavat yhteistyökumppanit ja materiaalitoimittajat, joiden kanssa yhteistyö on mutkatonta. Tarjoamme pienenä yrityksenä luotettavuutta, nopeutta ja ammattitaitoa. Urakat pyritään hoitamaan aina kerralla alusta loppuun ilman tarpeettomia katkoja. Asioinnin helppous, rehti ja iloinen palvelu tekevät meistä parhaan remonttifirman.

– Tony Halttunen

Tony Halttunen

Tony Halttunen

Yrittäjä ja kirvesmies

Mies joka on lähti tekemään Haaveremontteja.

Työtä pilke silmäkulmassa

Meillä Haaveremontilla on työmoraali korkealla ja se näkyy myös ulospäin. Töitä tehdään riuskalla otteella ja reippaalla tahdilla. Meidän päivittäisessä tekemisessä on parasta se, että viihdytään työn parissa mitä tehdään, eikä meitä näe työmailla naamat kurtussa. Usein saadaan kuulla asiakkailta palautetta hyvästä fiiliksestä, mikä paistaa meidän tekemisessä. Rakennusalalla myös asiakaspalvelu on isossa roolissa ja siksi arvostamme sujuvaa vuorovaikutusta tilaajan kanssa.

PArhautta on kun Pääsee aamulla työmaalle, juo siinä suunnittelukahvit ja pääsee tekemään jotain mikä näkyy. Palkitsevin motivaattori onkin työstä syntyvä oman käden jälki.

Meistä

Haaveremontti on rakennusalanyritys joka palvelee kaikissa rakennus- ja remonttitöissä. Asiakkaitamme ovat yksityiset, yritykset ja taloyhtiöt. Kun etsit luotettavaa ja ammattitaitoista porukkaa, joka tekee työt positiivisella asenteella ja laadusta tinkimättä, niin olet oikeassa paikassa.

Yritys